Maatilan sukupolvenvaihdos
Omakotitalon remontti- ja sisustussuunnittelu
Teksti ja kuvat: Katja Blomqvist
1980-luvulla valmistunut 100 m2:n omakotitalo maalaismaisemassa koki remontissa täydellisen muutoksen. Talo kuuluu maatilaan, jossa tehtiin sukupolvenvaihdos. Nuorempi sukupolvi otti haltuunsa maatilan ja siihen kuuluvan päärakennuksen. Vanhempi sukupolvi muutti tien toisella puolella sijaitsevaan pienempään omakotitaloon. Suunnittelin eläkkeelle jäävän pariskunnan tarpeisiin soveltuvan kokonaisuuden.
Keittiön ja olohuoneen välinen seinä haluttiin purkaa, jotta tilat olisivat yhteydessä toisiinsa. Lisäksi sekä eteisen, että kodinhoitohuoneen pienet ja ahtaat tuulikaapit purettiin. Myös kahden makuuhuoneen välissä olevat epäkäytännölliset vaatehuoneet purettiin, ja pariskunnan makuuhuoneeseen asennettiin tilalle vaatekaapit. Pienempi makuuhuone toimii työtilana, sekä satunnaisesti vierashuoneena. Siellä vaatesäilytykselle ei ollut enää tarvetta (ks. alkuperäinen pohjakuva, sekä uusi tilasuunnitelma kuvista alla).
Toimiva keittiö ja kodinhoitohuone olivat erityisen tärkeitä pariskunnalle. Keittiössä tehdään paljon ruokaa ja leivotaan, joten työtasoja sekä järkeviä säilytysratkaisuja tarvittiin. Suunnittelussa paneuduin varsinkin kiintokalustesuunnitteluun, jotta säilytysratkaisut olisivat arjessa toimivat.
Pinnoista haluttiin neutraali tausta talon emännän tekemille käsitöille. Ryijyt, torkkupeitot ja räsymatot ovat taitavan emännän käsialaa.
Irtokalusteet, valaisimet, sekä verhot ja tekstiilit ovat pariskunnan itsensä valitsemia. Toimeksiantoon kuului osaltani tilasuunnittelu, kiintokalustesuunnittelu, sekä pintojen väri- ja materiaalisuunnittelu.
Katso alta kuvat remontin lopputuloksesta, sekä kuvat ennen remonttia.
Suunnitellaanko sinunkin kotisi toimivammaksi?
Jos et ole varma mistä aloittaa, tutustu maksuttomiin oppaisiin ja vinkkeihin täällä, tai liity uutiskirjeemme tilaajaksi sivun alalaidassa.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne täysikokoisina.
Katso miltä omakotitalo näytti ennen remonttia. Klikkaa kuvia nähdäksesi ne täysikokoisina.