Et voi myydä sitä mitä et näe
Asunnon myyntistailaus on mielikuvien luomista
Sain yhtenä iltana puhelun naiselta, joka oli myymässä asuntoaan. Lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa ja miehen kanssa oli tullut ero.
Kyseessä oli iso omakotitalo, jossa perhe oli asunut toistakymmentä vuotta. Taloa oli yritetty myydä jo jonkin aikaa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Nainen kaipasi kipeästi neuvoja siitä, mitä hän voisi tehdä parantaakseen mahdollisuuksia saada talo myytyä mahdollisimman nopeasti.
Hyvin harva kykenee näkemään sitä, mitä ei ole
Haluaisimme kuvitella, että meillä on kyky hahmottaa tilaa ja että pystymme näkemään sisustuksen taakse. Tosiasia on kuitenkin se, että hyvin harvalla on kyky nähdä sitä, mitä ei ole olemassa.
Kirjoitin aiemmassa blogikirjoituksessani siitä, että myyntistailaus on tietynlaista kodin lavastamista. Tarkoitus on luoda ostajalle mielikuva myytävän asunnon käyttömahdollisuuksista, mittasuhteista ja tunnelmasta ja saada ostaja kuvittelemaan itsensä ja huonekalunsa myytävään asuntoon. Myyntistailauksella kerrotaan tarinaa siitä miten ostaja voisi asunnossa asua ja elää.
Kohderyhmä myyntistailauksen lähtökohtana
Kuten kaikessa markkinoinnissa, tulisi myyntistailauksen suunnittelun lähtökohtana aina olla kohderyhmä, jolle asuntoa tullaan markkinoimaan. Kaikille kaikkea -ajattelu, ei toimi markkinoinnissa, eikä se myöskään toimi myyntistailauksessa, joka on ennen kaikkea markkinointitoimenpide. Oleellista on välittää oikeanlaisia signaaleja, niin että oikea ostaja ja asunto kohtaavat toisensa.
Mietitäänpä edellä mainittua tilannetta. Myynti on tässä tapauksessa olosuhteiden pakon sanelema, mutta yhtä hyvin myyjänä voisi olla pariskunta, jolle talo on jo liian iso, koska heidän lapsensa ovat muuttaneet omilleen. Lastenhuoneet ovat pikkuhiljaa täyttyneet epämääräisestä tavarasta ja vanhoista huonekaluista, joille ei oikein enää löydy käyttöä tai sijoituspaikkaa, varmasti tuttu tilanne monelle.
Tätä taloa tullaan oletettavasti markkinoimaan lapsiperheen asuntona, joten myyntistailauksessa on tässä tapauksessa huomioitava lapsiperheiden tarpeet ja heidän elämäntapansa. Myyntistailauksen tulisi siis antaa mielikuva siitä, että asunto on ihanteellinen juuri lapsiperheelle.
Huoneet tulisi sisustaa tarkoituksenmukaisesti, eli tässä tapauksessa lastenhuoneet tulisi sisustaa uudelleen lastenhuoneiksi, jotta potentiaaliset ostajat näkevät asunnon mahdollisuudet nimenomaan lapsiperheen asuntona.
Kaikki asunnon tilat ja huoneet tulisi sisustaa niiden yleisesti mielletyn käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi olohuone mielletään oleskelua ja television katselua varten, makuuhuoneet lepoa varten ja pesutilat peseytymistä varten. On parempi esitellä huoneet tai tilat niiden yleisen käyttötarkoituksen mukaan, kuin sisustaa niitä epäsovinnaisella tavalla, kuten esim. sisustaa olohuone joogastudioksi.
Sisustuksellisesti hankalat tilat
Myyntistailauksella annetaan myös vinkkejä huoneiden ja tilojen sisustamiseen. Varsinkin sisustuksellisesti hankalat tilat, kuten esim. aula- ja erilaiset läpikulkutilat on syytä sisustaa, jotta ostaja näkee tilan mahdollisuudet osana asuintiloja, eikä vain turhana tyhjänä tilana, jolle ei ole käyttöä.
Hyvin isot tai hyvin pienet tilat koetaan myös usein haasteellisiksi. Ostaja ei välttämättä osaa hahmottaa tällaisten tilojen mittasuhteita ja sitä miten tilat voisi sisustaa. Tällöin myyntistailauksen tarkoitus on myös havainnollistaa tilan mahdollisuudet ja mittasuhteet.
Olennaista on asunnon stailauksella osoittaa, minkälaista elämää kyseinen kohderyhmä juuri tässä asunnossa voisi elää, sekä luoda asuntoon sellainen tunnelma, että se jää positiivisessa mielessä asunnon ostajan mieleen. Stailatun asunnon tulisi erottua edukseen, jotta ostaja muistaisi juuri tämän asunnon. Myyntistailauksen tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä asunnosta jotain mitä se ei ole.
Klikkaa alla olevia kuvia nähdäksesi ne täysikokoisina.