Asunnon tarina stailauksessa - Miten tarinankerronta ja asuntojen stailaus liittyvät toisiinsa?
On lauantai ja pariskunta on kutsunut vieraita kylään. Saunassa on käyty perheen kesken ja vieraita odotetaan saapuvaksi. Illallisvalmistelut ovat käynnissä.
Näin alkaa Askolalaisen paritalon myyntistailauksen tarina. Asunto on stailattu kolmihenkiselle perheelle, jossa on vanhemmat ja noin kolmevuotias poika.
Tarinoiden kautta minulla on mahdollisuus tutkia tarkemmin mitä asunnossa asuvat ihmiset siellä tekevät, mitä heille juuri tämä koti merkitsee, sekä luomaan mielikuvia asunnon käyttömahdollisuuksista. Tarinat auttavat minua tekemään stailauksista mielenkiintoisia. Ilman tarinaa stailauksesta tulee helposti persoonaton ja pelkkä tyhjä kuori ilman sisältöä. Stailauksen punainen lanka syntyy tarinan avulla.
Valitettavasti tänä päivänä asunnot riisutaan tarinoista
ennen myyntiä, jopa kehotetaan siihen.
Otetaanpa tämä Mäntsäläläinen omakotitalo esimerkiksi.
Sinänsä kaikki näyttää päällisin puolin hyvin siistiltä ja talossa on loistava
pohjaratkaisu, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu. Täydentämällä talossa
asuvan perheen tarinaa ja ehkäpä muokkaamalla sitä hieman, stailauksesta tuli
heti mielenkiintoisempi ja houkuttelevampi.
Ennen-kuva olohuoneesta: Karla Nyman
Olohuone stailauksen jälkeen
Ennen-kuva kirjastosta: Karla Nyman
Kirjasto stailauksen jälkeen
Kun puhutaan asuntokaupoista, persoonallisuus on pelätty sana. Kaiken pitäisi olla hyvin neutraalia, hajutonta ja mautonta. On toki tiettyjä asioita ja lainalaisuuksia, jotka on syytä huomioida asuntoa myytäessä, mutta mielestäni persoonallisuutta ei silti tarvitse riisua kokonaan pois.
Kukapa ei pitäisi hyvistä tarinoista? Kerrotaanko yhdessä Sinun asuntosi tarina?